Nenän kuvia ikkunan täydeltä, kun yksi mourutin päivystää ulospääsyä. Harmi kun tuolla tavalla käyttäytyvää pikkupirpanaa ei voi päästää pihalle ilman seuraamuksia. Seuraamukset tosin voisi olla ihan mainioita. Seuraavaan elämään olisi ehkä mukavaa adoptoida pikkuepeleitä. Tiedä sitten herrakissan suhtautumista asiaan.
Tänään ihmetystä aiheuttivat erään hauskuutta aiheuttaneen ja haasteellisen lautapelin järvi-joki-metsä-laaksopalojen kehikot kampaajapalveluita lunastaneiden sukulaissielujen aivonystyröissä. Pienin talviunen kampaamovieras ei päivitellyt yhtään, kuinka kylpyhuoneen katossa saattoi roikkua vihreäsininen pahvikehikko. Sehän on ihan normaalia. Kun taas aikuisikään päätyneet ja elämästä-muka-jotain-ymmärtävät ihmisolennot eivät pystyneet käsittämään aikuisaivoillaan miksi katossa voi roikkua jotain vastaavaa. Varsinkaan kun sille ei löydy muuta selitystä, kuin että siellä sen kuuluu olla. piste.
Tänään talviuneksijan kohtalo alkoi toistamaan itseään, kun teepussinarulapusta ilmestyi aamukahvipöydässä kohtalo nro 1401. Kohtalo, joka oli kirjoitettu jo aiemmin. Se sama kohtalo oli eletty viimeviikolla. Pitäisikö tästä huolestua. Pikkuhiljaa ollaan siirtymässä päiväni murmelina-tragediaan. Tätäkö tämä sitten oli. Huomisen aamun tilanne ratkaisee kaiken. Kylmä hiki valuu pitkin selkärankaa... kohti lannerankaa (jossa on yksi nikama liikaa) kun hiljaisuus vallitsee kahvipöydän. Seuraavana laatikossa oleva kohtalo ratkaisee kaiken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti